sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Stockholm




Stockholm_2017-1




Viime viikolla hyppäsimme Junen kanssa lentokoneeseen ja suunnistimme sateisesta Suomesta aurinkoiseen Tukholmaan kolmeksi päiväksi. Majoituimme Junen isän/kummisetäni luona Nackassa. Edellisestä Tukholman visiitistäni oli ehtinyt kulua jo seitsemän (!) vuotta. Reissun kohokohta oli ehdottomasti Radioheadin keikka Globenilla. Keikka oli monen, monen vuoden odottamisen arvoinen, ja keikan toinen encore oli mahdollisesti paras encore koskaan! Ehdimme keikan lisäksi muun muassa kierrellä Södermalmilla ja koluta kirpputoreja. Herkullisimman aamupalan nautimme Café Stringissä, lounaat puolestaan Joe & The Juicessa sekä vegeravintola Herman'sissa. Kuvasin matkan aikana melko vähän, enimmäkseen Tukholman vehreyttä ja kukkaloistoa. Säät suosivat meitä eikä takkia todellakaan tarvittu. Viimeisenä iltana oli tosin kunnon ukkosmyrsky, jota katsellimme parvekkeen suojista. Aamu valkeni taas lämpimän aurinkoisena. Kolmessa päivässä ei ehtinyt nähdä eikä kokea juuri mitään, pitäisi päästä takaisin paljon pidemmäksi aikaa. Mieluiten aiemmin kuin seitsemän vuoden päästä.




Stockholm_2017-20
Stockholm_2017-23
Stockholm_2017-24
Stockholm_2017-10
Stockholm_2017-48
Stockholm_2017-42




Last week I flew to Stockholm for three days with my darling June. When we left Finland it was raining quite heavily but Stockholm was really warm and sunny basically during our entire stay. We did witness a thunder storm one night, but from the shelter of June's father's balcony. The highlight of our trip was absolutely seeing Radiohead live! In addition to that awesome gig (best encore ever, btw) we mostly stayed at Södermalm, scoured a few flea markets, ate a delicious breakfast at Café String and lunches at Joe & The Juice & Herman's



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti