torstai 26. huhtikuuta 2018

Trainspotting



Abandoned Budapest_3_2018-48



Lähden pian Lontooseen viettämään vappua, mutta sitä ennen ehtii vielä palata maaliskuiseen, "keväiseen" Budapestiin ja eräälle hylätylle junavarikolle. Matkasimme ystävän kanssa aivan paikan lähelle bussilla ja jatkoimme siitä jalan pellolle hylättyjen junanvaunujen luo. Siinä vaiheessa alkoi hieman epätoivoisella tavalla naurattaa, kun edessä näkyi kurainen, luminen ja loskaisen märkä polku. Totesimme, että jotkut menevät Budapestin lomalla lämpimään kylpylään rentoutumaan, toiset taas rämpivät kylmissään lumisilla pelloilla. Jalat kastuivat reissulla sukkia myöten, mutta hylätyn junavarikon tutkiminen oli ehdottomasti sen arvoista! Aloitetaan hylätyn junavarikon esittely kuitenkin näillä sisäkuvilla ja siirrytään vasta viikonloppuna ulos. Lumi ei oikeastaan ollut huono juttu, sillä sen kirkkaus loi kauniin kontrastin värikkäille junanvaunuille. 



Abandoned Budapest_3_2018-45
Abandoned Budapest_3_2018-40
Abandoned Budapest_3_2018-51
Abandoned Budapest_3_2018-88
Abandoned Budapest_3_2018-53




Abandoned Budapest_3_2018-43
Abandoned Budapest_3_2018-62Abandoned Budapest_3_2018-63
Abandoned Budapest_3_2018-58
Abandoned Budapest_3_2018-52
Abandoned Budapest_3_2018-44
Abandoned Budapest_3_2018-47
Abandoned Budapest_3_2018-997
Abandoned Budapest_3_2018-56
Abandoned Budapest_3_2018-54
Abandoned Budapest_3_2018-91



Inside an abandoned train yard in Budapest. 



tiistai 24. huhtikuuta 2018

We Could Be Train Tracks




Abandoned Budapest_3_2018-69



Oh, we could be jailbirds
Lying on the wooden floor
We could be train tracks 
And we could be the 22:04
Speeding down, speeding down..



Abandoned Budapest_3_2018-5
Abandoned Budapest_3_2018-9
Abandoned Budapest_3_2018-19






Abandoned Budapest_3_2018-10
Abandoned Budapest_3_2018-36
Abandoned Budapest_3_2018-3
Abandoned Budapest_3_2018-8
Abandoned Budapest_3_2018-11
Abandoned Budapest_3_2018-42




A sneak peek into an abandoned train yard in Budapest. 




lauantai 21. huhtikuuta 2018

I Must Change Or Die




Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-61



Kolmas ja viimeinen katsaus Kerepesin hautausmaalle, jossa vierailin Budapestin reissun aikana peräti kolme kertaa. Sään vaihtelu noiden vierailujen välillä melko dramaattisesti vehreän sumuisesta  ja vesisateisesta lumiseen ja aurinkoiseen. Olin Budapestissa yhteensä viisi päivää ja aurinko paistoi arviolta tunnin verran koko tuona aikana! Onneksi se sentään tallentui osaan näistä kuvista. Jos hautausmaakuvat eivät vielä tule korvista ulos niin Instagramin puolella on niitä vielä muutama. 



Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-68
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-78Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-69




Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-65
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-38
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-57
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-75



The third and last set of photos from Kerepesi Cemetery in Budapest (and there is actually a few more shots on my Instagram account). I visited this huge cemetery three times and between those visits the weather changed from green, misty and rainy to snowy, cold and sunny. During the five days I spent in Budapest there was like an hour on bright sunlight in all that time! Fortunately it is captured in some of these photos. If you're not totally sick of the cemetery photos yet there are a few more on my Instagram account



torstai 19. huhtikuuta 2018

On antaa ainoastaan lohtulauseita




Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-5



Kerepesin hautausmaa, Budapest. 



Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-33
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-34
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-35
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-7



Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-32
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-9Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-14Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-8



Kerepesi Cemetery. Budapest.


lauantai 31. maaliskuuta 2018

Turvallista sotaa





Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-18



Kerepesin hautausmaa on Budapestin kuuluisin ja koko Unkarin vanhin hautausmaa. Vuonna 1847 perustetun hautausmaan pinta-ala käsittää massiiviset 56 hehtaaria. Tästä syystä vierailimme hautausmaalla kolmeen otteeseen, emmekä todellakaan ehtineet koluta sen jokaista nurkkaa. Kuten kuvistakin näkyy, niin useita hautausmaan patsaita ja hautoja lävistävät luodinreiät, jotka juontavat juurensa Toiseen maailmansotaan. Venäläiset joukot miehittivät Kerepesin hautausmaan vuonna 1945 ja käyttivät sitä julkeasti ampumaharjoitteluun. Kerepesin hautausmaa on kuitenkin paljon muutakin kuin "pelkkä hautausmaa", sillä ennemminkin sitä kuvailisi valtavana puistona, joka on täynnä Unkarin historiaan liittyviä patsaita ja massiivisia mausoleumeja. 



Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-19
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-51
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-67Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-15
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-50Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-2






Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-55Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-43
Kerepesi Cemetery_Budapest_3_2018-46



Kerepesi Cemetery, also known as the Fiumei Road Cemetery, is the oldest cemetery in Budapest and all of Hungary. It was erected in 1847 and its surface area is a massive 56 hectares. This is why we visited the cemetery on three different occasions but still weren't able to explore it in its entirety. Those bullet holes you see in some of the statues and graves were made during World War II in 1945 when Russian soldiers used the cemetery as target practise. Kerepesi is more than just a cemetery as it's better described as a huge park filled with statues and mausoleums. It is also one of the most complete National Pantheons in Europe. Because of its massive size you bet you'll be seeing more photos in the near future.