torstai 29. lokakuuta 2009

Scarlett's Hidden Treasures part 2

"Oh dear! Oh dear! I shall be too late!"

"Fööni: Pistä vaikka Skypees"

Jyväskylän reissun jälkeen kassiini oli jostain kumman syystä
löytäneet tiensä nämä kaksi esinettä. Keittiön seinälle päätynyt
kello löytyi Sisustus Selmasta. Se hurmasi minut oitis.Hauskalla
myyntitekstillä varustetusta puhelimesta tulee jossain vaiheessa
laukku, kunhan löydän tarkoitukseen sopivan vanhan laukun tai
puhelimeen sopivaa kangasta, josta voi ommella laukun.

Äidiltä ja Bubblelta saadut peltipurkit
löysivät paikkansa keittiön hyllystä

Keittiöpyyhkeitäkään ei voi olla liikaa


Pian Bubble saapuu vierailulle ja huominen ilta vietetään Suomen parhaimman bändin eli Manboyn keikalla Nuclear Nightclubissa. Nyt kaikki Oulussa ja lähistöllä olevat kipin kapin perjantaina kymmenen maissa Oulun keskustaan osoitteeseen Uusikatu 23. Liput maksavat 8 euroa ja sisältävät narikkamaksun. Manboyn lisäksi lavalle nousee minulle uusi tuttavuus 80th Disorder, joka kuulostaa ehdottamasti tsekkaamisen arvoiselta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Scarlett's Hidden Treasures

Viime perjantaisen Patrick Wolfin keikan jälkeen suuntasin kohti Jyväskylää, josta kotiuduin vasta eilenillalla. Ihanaan viikonloppuun mahtui ystävien näkemisen lisäksi paljon kaikenlaista jo mainitusta leffasta ja herkuttelusta aina kirppistelyyn ja ravintolassa käyntiin asti. Koruja tekevän ystävän luona vierailussa on muuten myös se hyvä puoli, että saa tonkia myytävien korujen kasaa ja hamstrata itselleen mieluisia koruja. Rajoitin tällä kertaa hamstrauksen kolmeen, vaikka paljon muutakin olisi tehnyt mieli. Maatuska-korvakorut ovat viettäneet aikaa korvissani jo parin päivän ajan, samoin vanhasta dia-kehyksestä, negatiivista sekä muoviaseesta tehty kaulakoru. Verenpunaisella musteella täytetyt lasipullo-korvikset sopisivat täydellisesti Halloweenin tunnelmaan ja vampyyriksi pukeutumiseen! Viikonloppuna on kuitenkin Bubblen vierailun tiimoilta niin paljon muuta ohjelmaa, että kunnon Halloween-kemuilu taitaa jäädä väliin.


(korut marianeiti)

maanantai 26. lokakuuta 2009

Julie & Julia

Kävimme tänään ystävän kanssa katsomassa elokuvan Julie & Julia. Ohjauksesta vastaa Nora Ephron. Kahteen tositarinaan perustuva elokuva kertoo Julie Powellista (Amy Adams), joka päättää kokata idolinsa Julia Childin (Meryl Streep) keittokirjan kaikki 524 reseptiä 365 päivässä ja bloggaa kokemuksestaan. Elokuva oli hauska ja valloittava. Meryl Streep hurmasi Julia Childina aivan totaalisesti! Streep ansaitsee roolisuorituksestaan vähintäänkin Oscar-ehdokkuuden. Tätä elokuvaa voin hymyssä suin suositella, etenkin ruoan ystäville.







(kuvat)



Ihana ruokaelokuva sai veden kielelle, joten kipaisimme elokuvan jälkeen kaupassa hakemassa herkkuja loppuiltaa varten. Onneksi ihana ystävä oli myös leiponut suussasulavia cupcakeseja ja vadelma-mariannejuustokakkua, joiden reseptit löytyvät täältä. Tämän postauksen voi päättää ainoastaan kahteen sanaan: Bon Appétit!


lauantai 24. lokakuuta 2009

Wolf Song

Enää en ole niin katkera siitä, että torstainen Musen keikka jäi minun osaltani väliin. Syynä tähän on huikean ihanan mahtava ja eroottinen Patrick Wolfin keikka eilen Tavastialla. Sanotaanko näin, että erittäin läheiseen ihokontaktiin herran kanssa siinä keikan aikana pääsi ;) Toiseenkin ääripäähän tunneskaalassa päästiin: "The Sun Is Often Outin" aikana pääsi itku. Luoja se poika osaa laulaa! Patrick puheli paljon keikan aikana ja oli aivan ihastuttava. Kuvat keikalta ovat, kuten yleensä, täysin tärähtäneitä. Onneksi videomateriaalia on paljon.

Keikan aloitti "The Childcatcher"



Damaris



Who Will?



Theseus
(Patrick kiitti suomalaisia siitä, että meillä on
sellainen upea soitin kuin kantele. Tämä oli vain niin awwwww)




The Sun Is Often Out



Hard Times



Vulture
(Encoren aikana sitä aiemmin mainittua ihokontaktia. Kamera hieman heittelehtii
minne sattuu, koska toinen käteni teki jotain muuta..)




Muita keikalla kuultuja biisejä olivat: Tristan, The Shadowsea, The Stars, Bluebells ja Magic Position. The Libertine ja Wind In The Wires jäivät kuulematta, mutta elättelen toivoa, että kuulen ne Lontoossa muutaman viikon päästä.

Keikkavaatteina oli nahkalegginsien ja saappaiden
lisäksi uusi mekko, joka jostain kumman syystä
näyttää kuvissa siniseltä, vaikka se on
oikeasti tummanvioletti!


Tässä epätoivoista muokkausyritystä saada mekko
näyttämään edes hieman siltä väriltä, mitä se on luonnossa

torstai 22. lokakuuta 2009

Fight Club

Lempielokuvien kärkikolmikon kolmatta elokuvaa on mahdotonta valita. Girl, Interrupted ja Donnie Darko ovat ne ehdottomat lempparit, mutta kolmannen sijan jakaa monen monta loistavaa elokuvaa. Jatketaan nyt edellisessä postauksessa mainitulla Edward Nortonilla ja David Fincherin ohjaamalla, Chuck Palahniukin novelliin perustuvalla elokuvalla Fight Club.

Norton esittää elokuvassa unettomuudesta kärsivää miestä, jonka nimeä ei kerrota. Mies ilmoittautuu erilaisiin tukiryhmiin huomattuaan, että saa paremmin unta, kun itkee ja kuuntelee muiden ongelmia. Unettomuus kuitenkin palaa, kun mies tapaa tukiryhmissä Marla Singerin (Helena Bonham Carter), joka miehen tavoin käy tukiryhmissä väärin perustein. He jakavat tukiryhmät keskenään, mutta miehen unettomuus jatkuu tästä huolimatta. Pian hän tapaa mielenkiintoisen sosiopaatin Tyler Durdenin (Brad Pitt), joka myy työkseen saippuaa. Mies muuttaa Tylerin luo asumaan, kun tulipalo tuhoaa hänen asuntonsa. Tylerin luokse muuttamisella on kuitenkin yksi ehto: Tyler haluaa miehen lyövän häntä. Miesten keskinäinen tappelu herättää muiden miesten huomion ja pian he perustavat tappelukerhon, Fight Clubin. Tappelukerhoja muodostuu myös muualla maassa ja niistä muodostuu Tylerin johdon alla maanlaajuinen materialismia ja yrityksiä vastustava "Project Mayhem". Kaiken tämän keskellä Marla mutkistaa miesten välejä.

Fight Club on pitkä elokuva, joka kuitenkin pitää otteessaan koko ajan. Se on raaka, väkivaltainen ja ajatuksia herättävä. Jos kuvittelet tietäväsi loppuratkaisun, erehdyt pahemman kerran. Minulta ainakin loksahti suu auki elokuvan lopussa, minkä jälkeen elokuva oli katsottava pian uudelleen. Jos olet katsonut elokuvan vain kerran, olet missannut jotain. Yksi suosikkinäyttelijöistäni, Edward Norton, tekee loistavan suorituksen elokuvan päähenkilönä. En ole mikään Brad Pittin suuri fani, mutta rooli Tyler Durdenina on nappisuoritus!

"No you can't die of insomnia"



"All the ways you wished you could be, that's me.
I look like you wanna look, I fuck like you wanna fuck
I am smart, capable and most importantly
I am free in all the ways that you are not"


"Welcome to Fight Club. The first rule of Fight Club is
that you don't talk about Fight Club"

"Every evening I died
and every evening I was born again
resurrected"

"A condom is the glass slipper for our generation
You slip one on when you meet a stranger
You dance all night and then you throw it away
The condom, I mean, not the stranger"


"I am Jack's cold sweat
I am Jack's smirking revenge"

"This is your life and it's ending one minute at a time"


Traileri

maanantai 19. lokakuuta 2009

P1.5

Australialaisen Princess One Point Fiven uusi sinkku "You" kuulostaa lupaavalta ja odotan innolla neljättä studioalbumia. Kolme aiempaa, "At Long Last", "The Truth" sekä "Vous Je Vous", löytyvät omasta hyllystä. Tämän ihanan indie pop/rockia soittavan bändin ytimen muodostavat Sarah-Jane Wentzki ja Richard Andrew. Toki levyillä vierailee suuri joukko myös muita muusikoita.

(kuvat)

Lolita



It's All Gone To Hell



With Light There Is Hope

(Tämä, mielestäni yksi maailman kauneimmista biiseistä, lumosi minut pari vuotta sitten täysin. Virallista videota siitä ei ole, joten linkitän tähän "The Painted Veil" elokuvan materiaalia sisältävän videon. Kyseinen elokuva vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta, eikä pelkästään sen vuoksi, että siinä on Edward Norton <3)

lauantai 17. lokakuuta 2009

Carnival

Mistä on hyvät valokarnevaalit tehty?

Virneistä ja

halauksista,

valoista ja

vauhdista,

mustekaloista ja

kurpitsoista,

maailmanpyörästä ja

auringosta,

maagisesta hohteesta ja

väsyneestä bloggarista.

Niistä on hyvät valokarnevaalit tehty. Linnanmäen valokarnevaaleissa
perjantaina Bubblen kanssa.

torstai 15. lokakuuta 2009

Lands End


Havahduin hieman liian myöhään siihen, että tänään on Blog Action Day aiheenaan ilmastonmuutos. En todellakaan ole mikään malliesimerkiksi ekologisesti elävästä henkilöstä, mutta omilla pienillä valinnoillani pyrin edes hieman vaikuttamaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Uusia ekologisempia valintoja pyrin tekemään aina, kun eteen tulee sellainen asia, jonka oikeasti voisin tehdä toisella tavalla. Seuraavaksi kokeiluun pääsevät pesupähkinät. Toki on hyvinkin paljon asioita, joissa minulla olisi parantamisen varaa, mutta jo pienilläkin asioilla voi saada aikaan suuren muutoksen.


Liikun useimmiten kävellen tai pappani vanhalla, hyväksihavaituilla pyörällä. En juuri koskaan aja autoa ja käytän julkisia liikennevälineitä, jos kävely tai pyöräily ei tule kysymykseen.

Mummolan vintiltä pengotut vanhat esineet, kirpputorilöydöt ja kierrätysmateriaaleista tehdyt korut, laukut ja vaatteet kuuluvat olennaisesti pukeutumiseeni ja sisustukseeni.

En tilaa mitään lehtiä kotiin, enkä edes osta niitä usein. Luen lehtiä kirjastossa, kahviloissa tai ystävien luona.

Sammutan kaikki sähkölaitteet yöksi ja otan töpselit, laturit yms. irti seinästä, kun en käytä niitä. En muutenkaan mielestäni käytä sähköä kovin paljon.


En ole kasvissyöjä, mutta olen vähentänyt lihansyöntiä huomattavasti kuluneen vuoden aikana.

Kierrätän biojätteet, pahvit, paperit, metallit, lasit yms.

En omista astianpesukonetta ja olen muutenkin melko säästeliäs vedenkäytön kanssa.

Pesen aina täysiä koneellisia pyykkiä.

Lennän vähän. Elämäni aikana olen lentänyt vain neljä kertaa. Lentokerrat tulevat lähivuosinakin jäämään maksimissaan kolmeen kertaan vuodessa.

Donnie Darko

Toinen lempielokuvieni kärkikolmikossa majaileva elokuva on Richard Kellyn ohjaama, kulttimaineeseenkin noussut mestariteos nimeltä Donnie Darko. Elokuvaa voisi kuvailla scifillä maustetuksi psykologiseksi trilleriksi. Jake Gyllenhaal tekee loistavan roolisuorituksen näytellessään psyykkisesti epävakaata, teini-ikäistä Donnie Darkoa. On vuosi 1988 Virgian osavaltiossa, Middlesexin kaupungissa. Unissakävellessään Donnie tapaa jättiläiskokoisen jäniksen nimeltä Frank, joka kertoo maailman loppuvan pian. Samaan aikaan lentokoneen moottori putoaa Donnien huoneeseen. Donnie kuitenkin säästyy karmealta kuolemalta unissakävelyn johdosta. Näiden tapahtumien jälkeen Donnie alkaa selvittää maailmanloppua kuvailevien hallusinaatiodensa merkitystä. Elokuvan loppu jättää tulkinnanvaran katsojalle ja ensimmäisen kerran elokuvan katsottuani olinkin hieman häkellyksissä. Muutaman kerran elokuvan nähtyäni minulla on oma, vahva näkemykseni elokuvasta. Elokuvaa on vaikea kuvailla riittävän hyvin, se pitää kokea itse.

Muissa rooleissa nähdään Jaken sisko Maggie Gyllenhaal, Daveigh Chase, Holmes Osborne, Mary McDonnel, Jena Malone, Noah Wyle, Drew Barrymore, Beth Grant ja Patrick Swayze.


"28 days..6 hours...42 minutes.. 12 seconds..
That..is when the world..will end"



"I don't think you have a clue what it's like
to communicate with these kids.
We are losing them to apathy..
to this prescribed nonsense.
They are slipping away"







"Every living creature on earth dies alone"


Traileri


Elokuvan lopussa soiva ja yksi elokuvahistorian parhaimmista biiseistä,
Tears For Fearsin "Mad World" Gary Julesin
ja Michael Andrewsin coveroimana