torstai 28. lokakuuta 2010

Caught Inside The Stories Told

 (kuva googlen kuvahausta)

Olen täysin hurmaantunut Meadow Islandin debyyttilevystä. Meadow Island on parhaiten Sarasta tunnetun Joa Korhosen ja Jenni Niemen muodostama duo. Musiikki eroaa Joan aiemmista bändeistä, Sarasta ja Pedestrian's Motorista siinä, että se on paljon rauhallisempaa ja akustisempaa. Ehdoton suosikkini on biisi nimeltä Wild One. MySpacessa on muuten kuunneltavissa kahdeksan levyn yhdestätoista biisistä. Alla ensin kaunis videopätkä (Meadow Island teaser) sekä yksi suosikkibiiseistäni levyltä.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Lily Cole


Katsoin vähän aikaa sitten Heath Ledgerin viimeiseksi elokuvaksi jääneen The Imaginarium of Doctor Parnassuksen. Valentinan roolin näytteli mallina tunnettu kaunotar nimeltä Lily Cole. Ja hyvinhän Lily näytteli! Elokuvasta sanottakoon, että olen sen suhteen samoilla linjoilla kuin bubble. Olen edelleen punaisten/oranssien hiuksien vanki, mitä todistaa sekin seikka, että kolmella lempimallillani (Alice Burdeu, Karen Elson ja Lily) on jumalaiset, leimuavan oranssit hiukset. Alice ja Karen on nähty blogissa useampaan kertaan, joten nyt vuoron saa ihastuttava, nukenkasvoinen Lily.
 (kuvat täältä

tiistai 26. lokakuuta 2010

Too Much Cherry? Baby Then You Can Just Add Cola



MOENDE ja Jenni ilahduttivat molemmat minua jo aikoja sitten Cherry on Top - tunnustuksella.  Tunnustuksen saatuaan pitäisi jakaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle, listata kolme itselle rakasta asiaa ja näyttää jokin rakastamansa kuva ja selittää miksi. Niin monet suomalaiset bloggaajat ovat ihania ja inspiroivia, että en varsinaisesti laita tunnustusta eteenpäin. Onhan tämä jo kovin monessa blogissa pyörinytkin. Mainitsen vaihtoehtoisesti sen kummempia esittelemättä ne viisi ulkomaalaista bloggaajaa, jotka erityisesti ihastuttavat ja inspiroivat minua. Kaikkien kyseisten neitosten blogit ovat täynnä hurmaavia kuvia. Katsokaa, ihastukaa ja inspiroitukaa itse!






Luulenpa, että See Emily Play ja Caryw pääsevät tarkempaan esittelyyn myöhemmin.  Jag Lever -blogin  Rachel-Mariesta olenkin jo joskus aiemmin kirjoittanut. Uskon, että Niotillfem ja The cherry blossom girl ovat tuttuja lähes kaikille? Sitten ne kolme itselle rakasta asiaa, joita mietin ikuisuuden. Aivoni ovat yhtä jäässä kuin tien pinta ulkona. Päädyinkin siis hyvin helppoihin, mutta todella rakkaisiin asioihin:


I Joulu

Eniten vuodessa odotan festareita ja joulua. Rakastan joulua! En kuitenkaan pidä siitä, että joulu alkaa näkyä kaupoissa jo lokakuussa. Joulun pitäisi alkaa vasta joulukuussa, eikö nimikin sen jo sano. Joulusta rakkaan asian tekevät: Lumiukko-animaatio, The Joulukalenteri, perinteinen suklainen joulukalenteri, lumi, tähtitaivas, kynttilät, jouluvalot, jäälyhdyt, lämmin punainen väri, kuusen koristelu, lumienkeiden teko, jouluruoat (imelletty perunalaatikko, porkkanalaatikko, piparit..), rauhallinen aika perheen ja sukulaisten kanssa, ystävien ilahduttaminen lahjoilla ja tietenkin myös se lahjojen saaminen itse.

II Festarit

Kuten jo tuli mainittua, festarit ovat yksi vuoden odotetuimmista asioista. Mahdollisia esiintyjiä aletaan arvuutella tosissaan yleensä jo puoli vuotta ennen festareita. Festareissa parasta ovat ruoka- ja myyntikojut, ystävät, yleinen oleilu ja tietenkin ne keikat! Olen kulkenut eri festareilla tiiviisti vuodesta 2001 lähtien. eikä loppua näy. Haaveissa siintää vielä jokin isompi ulkomaan festari, kuten Roskilde.

III Matkustelu

En ole vielä matkustellut kovinkaan paljon, mutta haluaisin jatkuvasti olla menossa jonnekin uuteen paikkaan tai takaisin ihanaan tuttuun paikkaan. On ihanaa, kun suunnitteilla on jokin tuleva matka. On jotain mitä todella odottaa. Voi kunpa pian pääsisi taas jonnekin! Matkusteluun liittyen päätetään postaus sellaisella rakastamallani kuvalla, joka on otettu ulkomailla ollessa. Kuva on otettu Tulholman Gröna Lund -huvipuistossa iltahämärällä. Rakastan myös huvipuistoja ja erityisesti juuri tuollaisia isoja keinuja.


maanantai 25. lokakuuta 2010

And If You Had Another Wish To Wish


Finally. The National saapuu Suomeen Helsingin Kulttuuritalolle ensimmäiselle omalle keikalleen. Parempaa keikkapaikkaa ei voisi toivoa. Juuri tätä toivoin. Keikkaa saa tosin odottaa ensi vuoden maaliskuuhun asti, mutta lippu on kuvainnollisesti jo taskussa! I can't wait! Kiitos lipusta kuuluu bubblelle, joka joutui panikoimaan niiden oston kanssa, kun  minä parhaani mukaan yritin keskittyä töihin (aika huonolla menestyksellä).  Ra-kas-tan The Nationalin uusinta High Violet -levyä ja etenkin biisiä "Sorrow", jonka video on tuossa alla. Oli pakko vielä sisällyttää postaukseen myös kyseisen levyn avausraidan "Terrible Loven" video, koska siinä on aivan hullun hauskoja kohtia! Arvaatte varmaan, mikä levy soi tänään koko loppuillan taukoamatta.





P.S. Vaikka keikkatoiveeseeni jo vastattiin, voin kai silti vielä toivoa, että nyt syksyllä
        The Nationalin mukana kiertävä Owen Pallett saapuisi myös Suomen keikkalle..

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Drop Dead Gorgeous


Aloin sattumalta katsoa telkkarista viime viikolla elokuvaa nimeltä Drop Dead Gorgeous. Vuodelta 1999 oleva elokuva kertoo pienessä Minnesotan osavaltion kaupungissa Mount Rosessa järjestettävästä vuosittaisesta kauneuskilpailusta, jonka kulkua kuvataan televisioon. Kauneuskilpailun aikoinaan voittanut Gladys Leeman (Kirstie Alley) on kaupungin rikkain nainen ja kauneuskilpailun komitean johtaja. Hän haluaa tyttärensä Beckyn (inhokkini Denise Richards) voittavan kisan hinnalla millä hyvänsä. Beckyn kanssa voitosta kisaavat muun muassa Amber Atkins (Kirsten Dunst), Lisa Swenson (Brittany Murphy) sekä Leslie Miller (Amy Adams). Beckyn pahin kilpailija on aurinkoinen Amber, joka haluaa olla kuten idolinsa Diane Sawyer. Amberia voittoon kannustavat hänen omalaatuinen äitinsä (Ellen Barkin) sekä tämän paras ystävä Loretta (Allison Janney). Outoja tapaturmia alkaa kuitenkin tapahtua sekä kilpailijoille että Amberin läheisille. Kuka lopulta voittaa kauneuskilpailun ja kuka menettää henkensä kilpailun aikana?

 "He sells reproductions! His furniture's as fake as my orgasms! "
 "Beautiful as a whore's ass today, huh boys?"
"The swan ate my baby, the swan ate my baby!"
 "Most smartest!"
 (kuvat

Drop Dead Gorgeous on aivan idioottimaisen hauska elokuva. Elokuvassa on mitä erikoisempia henkilöhahmoja ja roimasti mustaa huumoria. Loistavaa aivot narikkaan -viihdettä!

lauantai 23. lokakuuta 2010

First Snow


Eilen ulkona oli ihana pieni pakkanen, maa kuurassa ja aurinko paistoi. 
Takapihalla oleva lampi oli jäätynyt. Pienenä rakastin jään rikkomista 
kengän kärjellä, siitä syntyvää rasahtelevaa ääntä. Rakastan edelleen.


Tänään ulkona näytti kovin erilaiselta. Olisitte nauraneet, jos olisitte
nähneet ilmeeni tänä aamuna, kun katsoin ikkunasta ulos. Niin äiti 
ainakin teki.Yön aikana oli satanut yli kymmenen senttiä lunta!



keskiviikko 20. lokakuuta 2010

I Have Faith In You


Viime viikonloppuna sain kyläilemään kolme rakasta ystävää, joiden kanssa katsottiin elokuvia, herkuteltiin  vohveleilla ja muilla suussasulavilla ihanuuksilla ja naurettiin vatsamme kipeiksi. Lauantaina sää suosi meitä ja lähdimme pienelle kuvausreissulle läheisen joen rantaan. Olen jo useampina päivinä käyttänyt kuvissa vilahtavaa Noa Noan lämmintä villaista takkia. Miten muka tarkenen, jos talvesta tulee todella kylmä, kuten on ennustettu!? Kaunis nahkasalkku on, yllätys yllätys, löytö mummulan aitasta ja kuului ilmeisesti edesmenneelle sedälleni.



(kuvat 1-4, 7-8, 14-15 bubble, 16 Henskis)