maanantai 21. marraskuuta 2011

Frosted Window Panes


Parin viikon ajan on ollut kiirettä, viime viikonlopun vietin ystävän luona Oulussa ja sitä edellisenä viikonloppuna June oli käymässä täällä. Muitakin ystäviä on kahden viikon aikana tullut nähtyä ja isänpäivänä  kävin kotona vanhempien luona. Silloin talo täyttyi  runsaasta joukosta sukulaisia, jotka olivat juhlistamassa isänpäivän lisäksi iskän synttäreitä sekä mummun 85-vuotispäivää. Näiden toivottujen vieraiden lisäksi seuranani on  jo viikon ajan ollut myös eräs hyvin epätoivottu vieras nimeltä päänsärky. Työkiireitäkin on ollut ja on edelleen vaikka muille jakaa, joten blogi on jäänyt vähäiselle huomiolle.

Oulussa ehdin shoppailla (liikaa), käydä katsomassa Twilight - Breaking Dawn leffan ensimmäisen osan, nähdä Riinaa ja Bemarya ja tietenkin syödä syödä syödä (aivan liikaa). Tutuissa suosikkipaikoissa Bisketissä, Olimpoksessa ja Pannukakkutalossa tuli herkuteltua erittäin hyvin. Uusi tuttavuus oli 45 Specialin Fajita Friday, tortillapainotteinen seisova pöytä entisen Köökiklubin malliin. Hyvää oli, voin suositella. Tosin alkuperäisen Köökiklubin tasolle ei päästy. Säätila Oulussa enteili talvea toden teolla, sillä pieni pakkanen ja tuuli tuntuivat hyytävän kylmiltä edes niihin pariin lämpöasteeseen tottuneelle. Tajusin myös, että jouluun ei oikeasti ole enää pitkä aika. Katukuvaa hallitsivat jouluvalot ja joululaulut soivat niin ulkona kuin sisälläkin..

In short: I've been busy with work and seeing friends and family. I've also had a very unwelcome guest in the form of a headache that's lasted for a week!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Movie Monday #22 - Tuntematon


Movie Mondayn aiheena tällä viikolla on suositella jotain elokuvaa, joka on jäänyt valtavirran ja massamedian jalkoihin, ja josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Halloween-tunnelmissa tuli heti mieleen John Fawcettin ohjaama kauhuelokuva Ginger Snaps. Se kertoo kuolemasta viehättyneistä Fitzgeraldin siskoksista, 16-vuotiaasta Gingeristä (Katharine Isabelle) ja 15-vuotiaasta Brigittestä (Emily Perkins). Yhtenä iltana Ginger joutuu ihmissuden puremaksi ja alkaa muuttua. Kyseessä on yksi lempikauhuelokuvistani. Alla mielettömän hienot alkutekstit, jotka ovat osa itse elokuvaa, siskosten tekemä kouluprojekti erilaisista itsemurhista. Varsinaisen trailerin voi katsoa täältä.


This week in Movie Monday it's time to recommend a movie that no one's ever heard about. In the spirit of Halloween a great horror movie came to mind: Ginger Snaps. It's a movie about the Fitzgerald sisters, 16-year-old Ginger (Katharine Isabelleand 15-year-old Brigitte (Emily Perkins), who have an appetite for the macabre. One night Ginger gets bitten by a werewolf and starts to change. Ginger Snaps is one of my favourite horror movies. Above is an awesome title sequence that's actually a part of the movie, a school project about different ways to commit suicide made by the sisters. You can watch the actual trailer for the movie here.

lauantai 5. marraskuuta 2011

The Woman in Black



Ensi vuoden alkupuolella saa ensi-iltansa Daniel Radcliffen tähdittämä kummitustarina The Woman in Black. Trailerin perusteella vaikuttaa todella hyvältä, saa nähdä joutuuko pettymään vai täyttääkö kauhuelokuva odotukset.

Early next year comes a ghost story called The Woman in Black starring Daniel Radcliffe. It looks really interesting and creepy, can't wait!

perjantai 4. marraskuuta 2011

White Light


 Oi miten kaunis tämä talo on! Täynnä toinen toistaan enemmän silmää miellyttäviä asioita.


Oh gosh this house is lovely!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

When The Month Changes Number

Rainy night lights

Jatketaan vielä tuplapostauksilla, luvassa on kaksi synkkää soittolistaa pimeisiin, sateisiin syysiltoihin. Alunperin niitä oli vain yksi, mutta biisejä alkoi olla niin monta, että jaoin ne kahteen erilliseen kokonaisuuteen. Ensimmäinen osa koostuu enimmäkseen synkästä, osin nopeatempoisestakin elektrosta ja toinen osa hidastempoisemmasta tunnelmoinnista. Myös edellisvuoden samoilla linjoilla kulkeva soittolista Keep The Streets Empty toimii edelleen yhtä hyvin.

WHEN THE MONTH CHANGES NUMBER

PART 1

Fever Ray - If I Had A Heart
Thom Yorke - And It Rained All Night
Turboweekend - Up With The Smoke, Down With The Ash
Patrick Wolf - Together
Yoav - Adore Adore
Massive Attack - Angel
Lamb - Butterfly Effect
Portishead - Machine Gun
How To Destroy Angels - The Space In Between
Nine Inch Nails - The Great Below
Eleanoora Rosenholm - Kopiokissa
PJ Harvey - Electric Light
Florence + The Machine - Remain Nameless
Radiohead - Climbing Up The Walls
Kemopetrol - Grand Prize/Fireplace
Laika - Shut Off/Curl Up
Portishead - Glory Box
Muse - Nishe
Sneaker Pimps - Half Life
IAMX - Dance With Me
VETO - Slowres
Warpaint - Stars
Ben Howard - Black Flies
A Perfect Circle - The Noose
Minä ja Ville Ahonen - Musta Virta

PART 2

Feist - Anti-Pioneer
Nina Kinert - Tiger You
M83 - Wait
Bat For Lashes - Moon And Moon
Tori Amos - Lust
Princess One Point Five - Just Don't Speak
Coldplay - Easy To Please
Trespassers William - What Of Me
Lanterns On The Lake - You're Almost There
Vyvienne Long - Treacherous
Ane Brun - The Light From One
Porcupine Tree -  Heartattack In A Layby
Glen Hansard & Marketa Irglova - Drown Out
Hiatus & Shura - Fortune's Fool
Bush - Out Of This World
Mar - Silence
Mumford & Sons - Thistle & Weeds


WORSHIPin Collateral kuuluisi ehdottomasti listan ensimmäiseen osaan, 
mutta sitä ei ole Spotifyssa. Biisi videoineen siis tästä syystä yllä.

Another double post in the form of two playlists for dark and rainy nights in autumn. Part one consists of dark and at times fast electro songs and part two has slower ones. Click on the dark blue words to listen to the playlists. Above is a song by WORSHIP that really should be on the first playlist but Spotify doesn't have it so..

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kari-gurashi no Arietti


Kävin katsomassa eilen Studio Ghiblin ja Hayao Miyazakin uusimman piirretyn animaatioelokuvan Kari-gurashi no Arietti (suom. Kätkijät). Se perustuu Mary Nortonin Kätkijät-kirjasarjan ensimmäiseen teokseen. Tarinan päähenkilö Arietti on 14-vuotias, noin 10 senttimetrin pituinen kätkijä, joka elää vanhempiensa kanssa tavallisen talon lattialautojen alla piilossa olevassa pienessä kodissa salassa ihmisiltä. Kätkijät kätkevät vaivihkaa tarvitsemiaan asioita, joita ihmiset eivät jää kaipaamaan kuten sokerinpaloja. Heidän tärkein sääntönsä on, että ihmiset eivät saa nähdä heitä, sillä silloin heidän täytyy yleensä turvallisuutensa vuoksi muuttaa ja aloittaa elämä alusta jossain muualla. Seikkailunhaluinen ja utelias Arietti  pääsee isänsä mukaan ensimmäiselle kätkemisretkelleen täytettyään 14 vuotta, mutta kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Tätinsä taloon muuttanut ihmispoika Sho näkee tytön ja monen ihmisen, niin pienen kuin suurenkin, elämä muuttuu.

 (pictures from all around the internet)

Kätkijät on varsin ihastuttava elokuva ja paikoin myös yllättävän surullinen. Visuaalisesti jälki on taattua Studio Ghibli-laatua, aivan upeaa katsottavaa. Rakastan Studio Ghiblia ja Hayao Miyazakin elokuvia, Miyazakilla kun on taito luoda äärettömän yksityiskohtaisia ja kauniita maailmoja. Täytyy kuitenkin mainita, että Kätkijät ei tietenkään ole yksinomaan Miyazakia, vaan sen on ohjannut Hiromasa Yonebayashi ja käsikirjoituksesta vastaa Miyazaki yhdessä Keiko Niwan kanssa.


I saw Studio Ghibli's latest animation The Secret World of Arrietty yesterday and I loved it. It's based on Mary Norton's novel "The Borrowers". Hayao Miyazaki and Keiko Niwa have written the screenplay and Hiromasa Yonebayashi has directed this amazing animation. The main character is a four-inch-tall, 14-year-old little girl Arrietty who lives in secret under the floorboards of a typical human household with her mother and father. They are Borrowers and they borrow simple items from humans, items that won't be missed. Their most important rule is to not let humans see them. Arrietty is an adventurous girl who gets to go on her first borrowing trip with her father. The first trip doesn't go as planned because a human boy Sho sees Arrietty and after that many lives are altered.