lauantai 17. elokuuta 2013

With Your Kiss My Life Begins


Berlin_86


Berliinin matkan viimeisenä päivänä ystävän lento lähti jo aikaisin aamulla, mutta minun lentoni Wieniin vasta illalla, joten käytin päivän lähinnä hautausmaita kuvaillen. Kartasta oli jo päiviä aiemmin osunut silmiini St. Basilikan hautausmaa, jonka päätin huvittavan nimen perusteella etsiä. No, löysin ensin aivan lähellä sijaitsevan Friedhof für die Gemeinde der Luisenstadt Kirche -hautausmaan, joten täytyihän minun siellä kuvailla. Tästä syystä en enää ehtinytkään käydä Basilikan hautausmaalla, vaikka sen loppujen lopuksi löysin. Kello oli siinä vaiheessa jo niin paljon, että minulla oli kiire hostellille matkalaukkua hakemaan. Luisenstadt Kirchen hautausmaa oli kuitenkin kuvaamisen arvoinen ja minulle tuli siitä jostain syystä heti mieleen Der kleine Vampir -kirjojen (suom. Pikku vampyyri) hautausmaa.Valitettavasti ne "pikkuvampyyrimaisimmat" kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta tunnelma välittyy osin näistäkin. Kuvitelkaa vielä omituisen näköisiä puita ja melko laajoja, villisti rehottavia alueita, joiden keskeltä kohoaa yksi tai kaksi vanhaa hautakiveä.


Berlin_81
Berlin_88
Berlin_84
Berlin_82
Berlin_87
Cat Power - Wild is the Wind
Berlin_90
Berlin_89Berlin_83 Berlin_93
Berlin_91
Berlin_85


On the last day of our Berlin trip my friend's flight left early in the morning but my flight to Vienna late in the evening so I spent the day mostly exploring and photographing cemeteries. I few days earlier I'd spotted a cemetery with a funny name: St. Basilika so I'd decided to go check it out. Well, I found the nearby Friedhof für die Gemeinde der Luisenstadt Kirche first so of course I had to photograph there. Because of this I didn't have enough time to go to the St. Basilika cemetery. But the Luisenstadt Kirche cemetery was well worth photographing. For some reason it instantly reminded me of the cemetery in "Der Kleine Vampir" (The Little Vampire) -books. The most "littlevampyrish" photos didn't quite come out right but the atmosphere translates through these as well. Just picture strange looking trees and quite large, outgrown green areas of with a couple of old tomb stones rising from the middle of them.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti